Tietoa TeliaSonerasta

TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja, joiden avulla ihmiset ja yritykset voivat viestiä helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Ainutlaatuisuutemme perustuu siihen, että olemme kansainvälisesti vahva ja samalla paikallisesti kärkiluokkaa, mikä tarjoaa käyttäjille maailmanluokan asiakaskokemuksen aina Pohjoismaista Nepaliin. Tämä yhdistelmä on synnyttänyt uraauurtavan 4G:n, maailmanluokan kuituverkon, ja tuonut 3G:n Mount Everestille.

Tarjoamme palveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa.

Toukokuussa 2011 konsernia yhdistettiin ottamalla käyttöön yksi yhteinen symboli ja identiteetti. Kun näet tämän symbolin, tiedät, ettet ole tekemisissä ainoastaan paikallisen teleoperaattorin kanssa, vaan olet pääsemässä TeliaSoneran maailmaan, joka on täynnä uusia ja jännittäviä mahdollisuuksia.

TeliaSonera perustettiin 1850-luvulla. Olemme televiestintäalan edelläkävijöitä, ja olimme yksi matkaviestinnän keksijöistä ja GSM:n perustajista. Olemme sitoutuneet jatkamaan tietoyhteiskunnan edistämistä ja asiakkaidemme viemistä jatkuvasti askeleen eteenpäin. Olemme kehittyneet paikallisista operaattoreista Euroopan viidenneksi suurimmaksi operaattoriksi – alle 20 vuodessa.

Uskollisina televiestintäalan edelläkävijän perinnöllemme jatkamme investointeja korkealaatuisiin verkkoihin vastataksemme nopeiden yhteyksien kysyntään. Yhdessä kumppaniemme ja toimittajiemme kanssa varmistamme, että asiakkaillamme on käytettävissään parhaat ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa. Jatkamme sinnikkäästi panostuksiamme ylivoimaisen asiakaskokemuksen varmistamiseen.

TeliaSoneralla on yli 26 000 työntekijää maailmanlaajuisesti, ja vuonna 2010 liikevaihtomme oli 106 582 milj. Ruotsin kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan Tukholman ja Helsingin pörsseissä (NASDAQ OMX Stockholm ja NASDAQ OMX Helsinki).

Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.com.

Työpaikat

Luo uraa tulevaisuuteen suuntautuneessa yhtiössä, jonka toiminta-alue ulottuu Pohjoismaista ja Baltiasta Länsi-Euroopan ja Euraasian kautta aina Nepaliin asti – yhtiössä, jonka verkot ja palvelut palvelevat miljoonia asiakkaita 20 maassa joka päivä.

Tarjoamme monipuolisen paikallisen, kansainvälisen ja monikulttuurisen pelikentän, missä ideoitasi arvostetaan ja niistä palkitaan. Tehokkaassa ympäristössä, yhdessä lahjakkaiden ja kokeneiden työtovereiden kanssa, pääset vaikuttamaan riippumatta siitä, päätätkö työskennellä paikallisesti tai lähteä kansainväliselle uralle.

Meille työ on enemmän kuin pelkkä työpaikka. Siksi yritämme sovittaa sinun tavoitteesi ja päämääräsi yhteen yhtiömme tavoitteiden kanssa. Pitkällä aikavälillä on järkevää panostaa tärkeimpään pääomaamme: työntekijöihin.

Anna innostuksesi viedä uraasi eteenpäin – tule meille töihin!

Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.com/careers.

Yritysvastuu

TeliaSoneran palvelut edistävät yhteiskunnan avoimuutta ja digitaalisten palvelujen leviämistä, sillä niiden ansiosta yhä useammat voivat viestiä monipuolisemmin ja helpommin. Meille on tärkeää, että TeliaSoneraa pidetään vastuullisena työnantajana, hyvänä yrityskansalaisena ja yrityksenä, joka täyttää maailmanlaajuisesti hyväksytyt normit. Yritysvastuu on osa liiketoimintastrategiaamme ja jokaisen työntekijän arkea.

TeliaSoneran visio on olla maailmanluokan palveluyritys ja edistää omalta osaltaan parempien mahdollisuuksien maailmaa niin ihmisille kuin yrityksillekin. Tämä tarkoittaa, että olemme päivittäisessä työssämme tekemisissä erittäin tärkeiden ja arkaluonteisten asioiden kanssa. Olemme selvittäneet yritysvastuuseen liittyvät riskit ja mahdollisuudet, ja panostamme niihin paikallisesti kaikilla markkinoillamme.

Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.com/CR.